maanantai 5. lokakuuta 2015

Irtiotto arjesta

Merellä tietysti!

Itämerellä koetaan todellisia tuhkimotarinoita Viking Linen M/S Viking Cinderellassa. Päätimme jo kesällä, että haluamme päästä syksyllä rentoutumaan "Tuhkimo-laivalle". Varasimmekin Viking Linen nettisivujen kautta hyvään Viking Club -hintaan risteilyn Tukholmaan.
M/S Viking Cinderella Maarianhaminassa.
M/S Viking Cinderella on monille suomalaisille tuttu mm. hulvattoman hauskoista risteilyistään Helsingistä Tallinnaan. Alus on valmistunut Suomen Turussa 1989 ja se oli tuohon aikaan maailman suurin matkustaja-autolautta. Kuitenkin vuonna 2003 laiva vaihtoi M/S Rosellan kanssa paikkoja ja uudeksi reitiksi tuli Maarianhamina-Tukholma. Tällä reitillä alus liikennöi yhä, mutta teki myös vierailun vanhalla Helsinki-Tallinna -reitillään vuodenvaihteessa 2013-2014.
Seaside Comfort -hytti 9014.
Viime vuonna laivaan rakennettiin uusia Comfort -luokan hyttejä, joita emme vielä olleet testanneet käytännössä. Valitsimmekin risteilylle Seaside Comfortin, jonka mukavuuksiin kuului mm. muhkea parivuode, tv, radio, hiustenkuivaaja sekä yllättävän hyvin toimiva Wi-Fi. Toki hytistä avautui myös upea merinäköala!
Katselimmekin hyttimme ikkunasta, kun alus alkoi komeassa aamuauringossa lipua kohti Tukholmaa. Haukkasimme aamiaista Nöjescaféssa ja sen jälkeen oli mukava kierrellä sekä katsella paikkoja, koska alus on ehdottomasti Viking Linen yksi ylpeydenaiheista! M/S Viking Cinderella on mielestäni ehdottomasti punaisen laivaston risteilijämäisin laiva, mitä korostaa myös aluksen ulkoisesti poikkeava väritys. Laivan erikoisuuksia on kolmikerroksinen yökerho Étage, panoramahissit joista aukeaa merinäköala, tyylikäs ravintolamaailma sekä ylellinen kylpylä.
Viking Linen alukset ovat tyypillisesti punakylkisiä, mutta
M/S Viking Cinderellaan on valittu risteilijöille tyypillisempi väritys.
(Kuva: Viking Line)


Nöjescafé on aivan laivan keulassa kannella 7.
M/S Viking Cinderellan pääaula.
Paf:n perinteinen "Pirates Treasure Coin Pusher".
Itämeri on ainutlaatuinen.
Kiertelyn jälkeen oli mukava lähteä ostoksille aluksen myymälöihin. Ja ostettavaahan löytyi! Laivalle lähtiessä oli jo tiedossa, että ostoksia tulee tehtyä, sillä kaapit ammottivat tyhjyyttään. Ostimmekin makeisia ja alkoholijuomia, sekä kosmetiikkaa ja minulle uuden rannekellon. Tax Freehin keskittäminen kannatti, koska meidät palkittiin risteilylahjakortilla.
Merellä shoppailukin on hauskempaa!
Tax Free <3
Shoppailun jälkeen suuntasimme lounaalle Viking Buffet -ravintolaan. Meille Viking Linen tuttu laatu ei tehnyt kepposta, vaan saimme syötyä itsemme jälleen palloiksi! Ruokailun jälkeen olikin mukava heittätyä levyksi hytin vuoteelle.
Viking Buffetissa saa täyttää lautasen ja lasin niin monta kertaa kuin haluaa.
Viking Buffetissa lautaset täyttyivät raikkaista
salaateista, katkaravuista, merileväkaviaarista, kanasta,
lindströminpihveistä, macaron-leivoksista, suklaajäätelöstä...
Seaside Comfortin muhkea parivuode oli vastustamaton!
Vuoteesta oli mukava seurailla maisemia.
Saavuimme Tukholmaan aikataulun mukaisesti klo 15.30 paikallista aikaa.
Seurailimme Tukholmaan saapumista ja päätimme upean sään vallitessa lähteä käymään maissa. M/S Viking Cinderella on Tukholmassa 2,5 tuntia, joten emme olleet aluksi edes suunnitelleet maihin menoa. Viking Linen terminaalin vieressä oli vierailulla Kiinan merivoimien aluksia, joihin oli järjestetty vierailumahdollisuus - kuin meille tilauksesta!
M/S Viking Cinderellan vierestä lähti Viking Linen M/S Gabriella.
Palattuamme takaisin laivalle olikin aika kaivaa uimahousut esiin. Olimme matkavarauksen yhteydessä ostaneet liput laivan kylpylään. Laivan tehdessä lähtöä Tukholmasta nautimme saunan lämmöstä. Kylpylässä rentoutumisen takasi myös ylelliset hoitotuotteet, uima-allas, poreallas, kylmäallas, höyrysauna sekä lounge. Viihdyimmekin spassa kolme tuntia, jonka jälkeen masut kurnivat meitä illalliselle.

Illallistimme Ocean Grill -ravintolassa, joka on avattu aluksella vasta edellisvuonna. Ravintolan sisustus oli tyylikäs ja annokset todella maukkaita! Oman annokseni kruunasi samettinen pipurikastike. Puolisoni syö nautaeläinten lihan raakana, mutta valitettavasti kokki oli kiirehtinyt hänen annoksensa kanssa - liha oli keskeltä kylmää. Ihana tarjoilijamme halusikin kompensoida meille tilanteen tarjoamalla jälkiruokapöydän viereisessä Seaview Dining -À la Cartessa. Kaksi isoa saareketta oli katettu kauniisti toinen toistaan herkullisemman näköisillä ja makuisilla jälkiruoilla. Lakritsipannacottaa, paahtovanukasta, browniesia, juustoja, suklaamoussea, passionhedelmäkeittoa... Ylellisyyttä illalliseen toi myös ravintoloissa esitetty live-musiikki.
Ocean Grill tarjoaa grilliherkkuja, jotka valmistetaan avokeittiössä.
Maukkaan illallisen ja kylpylässä rentoutumisen jälkeen olisi ollut ihana kaatua petiin - niin teki puolisoni. Itse halusin suunnata vielä käymään aluksen yökerhossa, koska siellä esiintyi yksi teini-iän idoleistani - euroviisutähtenäkin tunnettu ruotsalainen Charlotte Perrelli! Keikan kohokohta oli tietenkin Serbiassa vuoden 2008 Eurovision laulukilpailussa esitetty Hero -kappale. Tämän koettuani olikin mukava suunnata hyttiin puolisoni viereen.

Risteily oli valittu kyseiselle päivälle juuri Charlotte Perellin takia.
Charlotte Perrelli esiintyi M/S Viking Cinderellan hulppeassa
kolmikerroksisessa yökerhossa. Alapuolella on keikalta kuvaamani video.

Täyteläisen päivän ansiosta uni tuli helposti. Vuoteessa olikin erinomaista nukkua - voi kun sen olisi saanut kotiin! Aamulla herättyämme oli M/S Viking Cinderella saapunut jo takaisin Maarianhaminaan. Pakkasimme tavaramme ja poistuimme alukselta hymyssä suin.

Aamulla Maarianhaminaan saapui myös M/S Birka Stockholm.
Kesällä risteilimme ensimmäistä kertaa kyseisellä laivalla, lue lisää täältä.
Irtiotto arjesta onnistui satumaisen hyvin - ihanaa ruokaa, rentouttavaa kylpemistä, edullisia ostoksia sekä hyvää viihdettä!



-Roope-

4 kommenttia:

  1. Kiva matkakertomus :) Kyl Cinderella pitää pistää listalle ens vuoden reissujen kanssa :) Kiinnostavan oloinen laiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos Harri! Pidän sulle peukkuja, koska Viking Cinderella on ehdottomasti koettava :)

      Poista
  2. Ihana kuulla että reissu oli onnistunut! :) Mäkin joskus haluisin käydä Cinderellalla, oon sillon pienenä vaan käyny! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cinttu on minullekkin tosiaan tuttu jo lapsuuden matkoilta, mutta kyllä sinne on aina ihana palata uudelleen! Siinä laivassa on vieläkin sitä hohtoa. Eikun matkaa suunnittelemaan ;)

      Poista