tiistai 23. elokuuta 2016

Haaveista totta

Matkakertomus

Haaveilu on usein mielenkiintoista, mutta vielä mukavampaa on toteuttaa haaveita. Aloimme hyvissä ajoin, jo edellisenä syksynä, suunnittelemaan yhtä kesän 2016 lomamatkoistamme. Tarkoituksena oli toteuttaa haaveita.

Mummoni kertoi minulle jo lapsena kuinka hän oli aikoinaan tykännyt matkata Viking Linen entisellä M/S Kalypsolla. Nykyisin kyseinen alus kuitenkin seilaa Hong Kongista nimellä M/S Star Pisces. Jo lapsesta asti olen haaveillut joskus pääseväni kokemaan tuon aluksen tai sen sisaraluksen, joka on myös aikoinaan ollut Viking Linella M/S Athena-nimellä.
Oslossa asukkaita on noin 660 000 (2016).
Lisäksi olen kauan haaveillut pääseväni Norjaan – etenkin pääkaupunki Osloon. Minulle Tönnön koulussa jo opetettiin kuinka Norja on maailman paras maa asua. Lisäksi eestin kieltä oppiessani ihastuin sanontaan ”Kõik on korras nagu Norras!” (Kaikki on kunnossa, kuten Norjassa!). Minusta on siis ollut ihan luonnollista haaveilla Norjaan pääsystä – onko siellä kaikki niin täydellistä?

Näistä haaveista lähdin kokoamaan meille yhteistä lomamatkaa. Aikataulujen hiominen oli suunnittelun aikaa vievin vaihe. Lentokonetta emme halunneet käyttää (puolisoni potee lentopelkoa), joten laivojen sekä junien aikataulut täytyi ajoittaa yksiin. Suunnitteluvaiheen valmistuttua pistimme liput ja hotellit varaukseen. Mutta nyt alun jälkeen on aika irrottaa köydet satamasta ja kurkistaa seikkailuun!

Myöhään lauantai-iltana hyvästelimme kissamme, jotka olivat jäämässä loman ajaksi äitini hellään huomaan. Oli aika suunnata Långnäsin satamaan. Astelimme odottavaisin mielin M/S Viking Graceen ja suuntasimme ensin kohti Tukholmaa.
Olimme valinneet M/S Viking Gracelle hyttiluokaksemme Inside Doublen.
Herkullisen iltapalan ja maukkaiden unien jälkeen saavuimmekin jo Tukholmaan. Kaupunki oli vasta heräilemässä sunnuntaiaamuun, kun ihmiset purkautuivat ulos laivasta. Olimme etukäteen ostaneet linja-autokuljetuksen Vikingterminalenilta ydinkeskustan Cityterminalenille. Tukholman keskusrautatieasema on viereinen rakennus, josta olimme lähdössä junalla kohti Kööpenhaminaa.
M/S Viking Grace Tukholmassa.
Junaliput Tukholmasta Kööpenhaminaan oli kätevintä ostaa suoraan SJ:ltä. Matkustimme ensimmäisessä luokassa halki Ruotsin maisemia katsellen. Junan viimeinen pysähdyspaikka Ruotsissa oli Malmö. Tämän jälkeen perhosien määrä vatsassa oli lisääntynyt, sillä pian ylittäisimme Juutinrauman.
Määränpäänä Kööpenhamina!
Hotellihuoneemme Scandic Webersissä.
Juna saapui Kööpenhaminan päärautatieasemalle, jonka välittömästä läheisyydestä olimme varanneet huoneen Scandic Webers-hotellista. Jätimme matkatavarat huoneeseen, vuokrasimme heti polkupyörät hotellistamme ja suuntasimme polkupyörillä kaupungin vilskeeseen. Raatihuoneen torilla pysähdyimme torille pystytetyllä kirpputorilla, shoppailimme kaupungin putiikeissa ja kiertelimme katsomassa päänähtävyyksiä. Fillari osoittautui loistavaksi kulkuvälineeksi kaupungilla, sillä liikkuminen oli näin mukavan nopeaa.
H. C. Andersenin patsaan polvella olin lapsena jo istunut kerran aikaisemmin.
Kööpenhaminan raatihuone
Nyhavn on tyylikäs satama-alue 1600-luvulta.
Amalienborgin linna, eli Tanskan kuningasperheen talvikoti.
Amalienborgin linna sekä Marmorikirkko.
Maailmankuulu Pieni merenneito, joka on koko Kööpenhaminan symboli.
Kööpenhaminassa oli paljon turisteja ja usein kieleksikin tarjottiin ensimmäisenä englantia, jota meistä kumpikaan ei osaa. Tanskaa kuunnellessa tarvitsi kyllä keskittyä tarkasti, sillä ääntäminen eroaa ruotsista huomattavasti - ymmärtäminen tuntui toisinaan yksipuoliselta. Kaupungissa oli mukavan letkeä tunnelma, sillä torilla saattoi olla musiikkiesitys – mutta jo kulman takana nykytanssia.
Churchillparken
Lomailu pitää mielen virkeänä!
Päätimme sunnuntaisen kaupunkipyöräilymme yhteen maailman tunnetuimmista huvipuistoista, Kööpenhaminan Tivoliin. Nautimme laitteiden tuomasta ilosta sekä kauniista puistoista valoineen ja tyylikkäine yksityiskohtineen.
Tivoli on avattu ensimmäisen kerran  15. elokuuta 1843.
Olin vieraillut Tivolissa aikaisemminkin, mutta se säväytti jälleen.
Kyseessä on maailman toiseksi vanhin huvipuisto.
Kaunis Tivoli on keskellä kaupunkia ja ehdottomasti kokemisen arvoinen.
Pohjois-Euroopan korkeimmasta karusellista
avautui tunnelmalliset näkymät Kööpenhaminan iltaan.

Maanantaiaamu alkoi mukavasti Scandicin aamiaisella. Ennen huoneen luovutusta lähdimme vielä käymään polkupyörillä ostoskadulla. Sää oli ollut erittäin vaihteleva Kööpenhaminassa koko vierailumme ajan ja niin aurinkoisen aamun jälkeen sade pääsi yllättämään. Litimärkinä saavuimme takaisin hotellille, mutta onneksi olin juuri ostanut Lacostelta uuden paidan jonka sain sitten pukea märän paidan tilalle. Oli aika suunnata kohti satamaa!

Mummoni kehuman M/S Kalypson sisaralus seilaa huomattavasi lähempänä meitä. Olin ollut maailmassa vasta 9 päivää, kun tämä sisaralus M/S Athena joutui lopettamaan liikennöinnin Viking Linen väreissä. Nykyisin alus kuuluu tanskalaisen DFDS:n laivastoon nimellä M/S Pearl Seaways. Merikuljetusyhtiö DFDS on perustettu jo 1866, eli 150 vuotta sitten, ja tänä päivänä yritys operoi 55 alusta. M/S Pearl Seaways liikennöi Kööpenhaminan ja Oslon väliä ympäri vuoden. Olimme varanneet matkan Osloon kyseisellä laivalla.
M/S Pearl Seaways kotisatamassaan Kööpenhaminassa.
Linja-autossa matkalla kohti terminaalia innostukseni yltyi, kun huomasin satamassa meitä odottavan M/S Pearl Seawaysin. Terminaalissa lähtöselvitys tehtiin näppärästi automaatilla, jonka jälkeen oli aika astella laivaan. Alus on valmistunut aikoinaan Viking Linen liikenteeseen Suomen Turussa 1989. Heti laivaan päästyämme pistimme merkille, että aluksesta on pidetty erityisen hyvää huolta. Laivalla vallitsi raikkaan nykyaikainen ja moderni ilme.
Kaikki laivaan!
Helppoa ja kätevää, mutta tämä on asiakaspalvelun katoamista.

 Tämä alus seilasi Viking Linen Maarianhamina-Tukholma -liikenteessä 16.08.1993 saakka.
Pitkän pohdinnan jälkeen olimme valinneet hyttiluokaksemme Commodore de Luxen. Ja valinta todellakin kannatti! Hytin sisustus oli elegantti ja kahdesta ikkunasta avautui upeat merimaisemat. Hytin hintaan kuului myös kannella 11 sijaitseva Commodore de Luxe Lounge, jossa on tarjolla veloituksetta naposteltavaa, limuja, olutta, viinejä, kahvia, teetä, yms...
Commodore de Luxe, M/S Pearl Seaways
Alusta on uusittu lukuisia kertoja, eikä sitä todellakaan usko ikäisekseen.
Mielenkiinnosta piukeana kiertelimme ja katselimme laivaa. Joka puolella oli siistiä ja ylellisen tyylikästä. Fanfaarin soidessa aluksen kovaäänisistä seurasimme aluksen lähtöä Kööpenhaminasta. Olimme etukäteen varanneet päivällisen aluksen keulassa sijaitsevasta 7 Seas-buffetravintolasta. Ruokien esillepanoon oli selvästi nähty vaivaa, mutta valikoima oli suppeampi mitä esimerkiksi Viking Linella. Tarjonta oli hyvää keskieurooppalaistyylistä ruokaa ja juomat tilattiin tarjoilijalta lisämaksua vastaan. Ehdottomasti kannatti myös jättää tilaa jälkiruokapöydän uskomattoman herkulliselle tarjonnalle! Buffetissa ei myöskään päässyt syntymään ruuhkia, koska aloitusajat oli porrastettu pitkin iltaa.
Hei hei Kööpenhamina!
DFDS on Pohjois-Euroopan suurin merenkulun sekä logistiikka-alan yritys.
7 Seas on aivan keulassa kannella 7.
Aluksen porrasaulat huokuivat eleganttisuutta sekä merellisyyttä.
Aluksella on myös Tax Free-myymälä, joka on selvästi painottunut vaatteiden myyntiin. Valikoimasta löytyi totta kai myös tuoksuja, alkoholia, tupakkatuotteita, makeisia, matkamuistoja sekä kodinsisustusta. Nautimme merimatkasta commodorelaisten omassa loungessa sekä kävimme myös kuuntelemassa mukaansatempaavaa livemusiikkia aluksen yökerhossa.
Tax Free Sea Shop
Columbus Night Club
Tiistaiaamuna oli ihana herätä hytin ikkunasta tulevaan auringonvaloon. Välittömästi nousin sängystä ikkunalle, sillä tiesin laivan jo matkaavan 107 kilometriä pitkää Oslovuonoa. Näkymä oli meille jotain aivan uutta! Maisemia ihastellessa valmistauduimme uuteen päivään ja kävimme laivan erikoisaamiaisella. Aamiainen oli pieni pettymys, sillä oletin tason olevan vähintään yhtä korkea kuin meillä Itämerellä seilaavilla laivoilla. Ylellisyydet ja erikoisuudet oli karsittu kokonaan, pöytäliinoja ei ollut pöydissä, alkuun ei tullut kuohuviiniä eikä tarjoilukaan ollut kummoista. Saimme kuitenkin masut täyteen. Aamiaisen olisi voinut tilata myös hyttiin ja se olisi kuulunut hintaan.
Aamuaurinko ja ensimmäinen näkymäni Norjasta.
Norjan kauniita maisemia oli mukava ihalla jo laivalla.
Erikoisaamiainen tarjoilllaan aluksen ​Explorers Steakhouse-ravintolassa.
Pian M/S Pearl Seaways saapuikin jo Osloon ja mieleenpainuva merimatka oli takana. Pakkausoperaation jälkeen aloimme poistua laivasta maihin. Voimme lämmöllä suositella matkaamista kyseisellä laivalla!

Otimme satamasta taksin Thon Hotel Europalle, josta olimme varanneet huoneen kahdeksi yöksi. Hotelli kuuluu norjalaiseen Thon Hotels-ketjuun ja se sijaitsee Oslon kuninkaallisen linnan puiston vieressä. Viereinen raitiovaunupysäkki oli meidän mieleemme, sillä ratikalla pääsi kätevästi liikkumaan kaupungissa.
Hotellihuoneemme Thon Hotel Europassa. Suosittelemme hotellia!
Hotellihuoneemme ikkunasta avautui puistonäkymä.
Lähdimmekin heti tutustumaan hotellin lähiympäristöön. Olimme etukäteen varanneet netistä vierailun Oslon kuninkaalliseen linnaan. Vierailuja järjestetään kesäisin norjaksi sekä englanniksi. Vierailu oli todella mielenkiintoinen, sillä näimme lukuisia huoneita ja käytäviä sekä tietoa kerrottiin valtavasti selkeällä norjan kielellä. Ylellisiä työhuoneita, ihastuttava makuukammari ja tyylikkäitä juhlasaleja.
Oslon kuninkaallisen linnan puisto.
Tyylikäs linna rakennettiin vuosina 1824-1849.
Slottsparken
Den store festsal (Jan Haug)
Fugleværelset (Jan Haug)
Vierailun jälkeen jatkoimme Osloon tutustumista, emmekä olleet ainoat, sillä myös Oslossa oli paljon turisteja. Kaupunki oli erittäin siisti ja huoliteltu. Ihmiset olivat äärimmäisen ystävällisiä ja pohjoisessa asuvan näköisiä karvaisine partoineen sekä villaneuleineen. Norjaa oli myös erittäin helppo ymmärtää ruotsin osaamisen pohjalta. Loppuiltapäivästä sää alkoi muuttua sateisemmaksi, joten illasta oli tulossa shoppailupainotteinen. Ja ostettavaa totta kai löytyi! Ostoskeskus Oslo City tarjoaa liikkeitä jokaiseen makuun, mutta ihanampaa oli kävellä liikkeestä toiseen Karl Johans gatea pitkin – katu Oslon keskusrautatieasemalta aina Oslon kuninkaallisen linnan puistolle saakka. Oslossa on myös todella rauhallinen liikenne. Yläkouluni ruotsinkirjasta tuttua Vigelandin puistoa kävimme myös ihastelemassa.
Ostoskeskus Oslo City
Vigelandin puisto

Puistossa on esillä 212 Gustav Vigelandin tekemää patsasta.
Makoisten unien jälkeen heräsimme keskiviikkoon. Puimme päällemme ja suuntasimme alakertaan hotellimme aamiaiselle. Netistä olin aikaisemmin lukenut, että hotellimme aamiaista oli kovasti kehuttu ja olevan myös paikallisten suosiossa – eikä suotta! Aamiainen oli katettu kauniisti ja tarjolla oli runsas valikoima kylmiä ja lämpimiä aamiaisruokia. Aamiaiseen tyytyväisinä suuntasimme kohti rantaa, josta lähdimme venekuljetuksella kohti viikinkilaivamuseota.
Oslon keskustaa

Oslon kaupungintalo Rådhuset eli Raatihuone.
Vikingskipshuset
Norjalaista asumista Bygdøylla.
Viikinkilaivamuseo sijaitsee Bygdøyn kaupunginosassa, jossa on useita museoita. Vikingskipshuset yllätti positiivisesti. Museossa on kolme alkuperäistä viikinkilaivaa. Viikinkilaivat ovat yhdet maailman parhaiten säilyneistä ja kunnossapidetyistä viikinkilaivoista. Oslovuonolta löytyneet laivat ovat hyvin ihailtavissa ja lisäksi näytillä on esimerkiksi paljon viikinkien esineistöä sekä työkaluja.
"Ja tässä on muinainen norjalainen Viking Line..."
Oseberg noin vuodelta 820.
Gokstad noin vuodelta 890.
Tune noin vuodelta 910.
Oseberg on koristeltu yksityiskohtaisesti.
Viikinkien ruoanvalmistusvälineitä.
Suuntasimme museossa kiertelyn jälkeen takaisin kaupungille. Tarkoituksenamme oli käydä syömässä ja suunnata kohti Holmenkollenia. Tosin matkanteko pitkittyi, koska koko ajan vastaan tuli toinen toistaan mielenkiintoisempia kohteita. Nobel Peace Center, Akershusin linna ja Oslon oopperatalo.
Nobel Peace Center
Akershusin linnaan täytyy ehdottomasti tutustua vielä tarkemmin seuraavalla kerralla.
Ihana Oslo!
Rådmannsgården vuodelta 1626.
Oslon vanhakaupunki eli Kvadraturen
Oslon oopperatalon rannassa. Kuvassa myös DFDS:n toinen alus Kööpenhamina-Oslo-linjalta.
Alus on M/S Crown Seaways eli monille tuttujen M/S Amorellan, M/S Gabriellan sekä M/S Isabellen sisaralus.
Moderni oopperatalo on valmistunut vuonna 2008.
Oslon oopperatalon katolle on mahdollista mennä ihailemaan maisemia.
Monen mutkan jälkeen istuimme kuitenkin metrossa matkalla Holmenkollenille. Metroasemat olivat jälleen siistejä, eivätkä eritteiden tuoksut leimahtaneet nenään. Ihastelimme mieleenpainuvia maisemia metron kiemurrellessa yhä koreammalle ja korkeammalle. Jäimme kyydistä Holmenkollenin metroasemalla, joka sijaitsee 278 metriä merenpinnan yläpuolella. Jäimme juomaan kupposet kuumaa läheiselle ravintolalle. Tuolloin ajattelin, että kyllä se eestiläinen sananlasku pitää paikkansa.
Holmenkollen Restaurant
Holmenkollbakken
Jatkoimme matkaa aina Holmenkollbakkenin eli Holmenkollenin hyppyrimäen huipulle saakka. Ja voi että - näkymä oli henkeäsalpaavan upea! Ylhäältä katsoessa kiteytyi upeasti alueen kauneus. Tämä olikin yksi matkan ehdottomista kohokohdista - todellinen elämys! Sisäänpääsyyn kuului myös vierailu maailman vanhimmassa hiihtomuseossa, jossa käsiteltiin Holmenkollbakkenin kehittymistä ja norjalaista hiihtokulttuuria.
Arjen yläpuolella!
Tornin huippu on 425 metriä merenpinnan yläpuolella.
Oslo on raikas ja trendikäs!
Mäkihyppytornin rakentamiseen on käytetty tuhat tonnia terästä.
Tornin korkeus on 60 metriä.
Hymyt huulilla upeasta kokemuksesta suuntasimme metrolla takaisin kaupungin keskustaan. Illan jo hämärtyessä etsimme illallispaikkaa Karl Johans gatelta. Löysimme ihastuttavan norjalaisen ravintolan, jonka terassille jäimme nauttimaan erinomaisesta ruoasta. Hintataso norjalaisissa ravintoloissa oli samaa luokkaa kuin meillä täällä Ahvenanmaalla – tosin häränliha-annokset olivat hiukan arvokkaampia. Kylläisinä kävelimme takaisin hotellille.
Oslon keskustaa iltahämärässä.
Torstaiaamuksi olimme varanneet hiukan enemmän aikaa hotellin erinomaiselle aamiaiselle. Kotiinpaluu oli päivän ohjelmanumero, joten tavarat kasaan ja kohti rautatieasemaa. Meillä oli valmiina liput SJ:n junaan Oslosta Tukholmaan.
Hei Hei Oslo!
Juna kulkee taas...
Tukholmassa siirryimme keskusrautatieasemalta Cityterminalenille ja teimme siellä lähtöselvityksen Viking Linen M/S Rosellaan. Viking Linen linja-autokuljetuksella suuntasimme pian Tukholmasta M/S Rosellan lähtösatamaan Kapellskäriin. Söimme illallisen jo aikaisemminkin hyväksi havaitussa laivan À la Carte La Rosessa. Vielä ennen kotisaarelle saapumista teimme ostoksia aluksen myymälöissä.
"Melkein kuin kotona jo olisi."
Maarianhaminasta suuntasimme välittömästi kotiin tervehtimään neljää kissaamme, jotka olivat intoa täynnä kotiinpaluustamme. Matka onnistui suunnitelmien mukaan ja odotuksiakin ylitettiin. Oslo jätti ehdottomasti jäljen sydämeen. Haaveista tuli totta! <3


-Roope-

6 kommenttia:

  1. Ihanalta kuulostaa ja näyttää matkanne! Itse en ole vielä koskaan Norjassa käynyt, mutta ehkä jonain päivänä sinne vielä pääsen. Kööpenhaminan tivolissa olen joskus kymmeniä vuosia sitten käynyt, mutta sinnekin olisi mielenkiintoista mennä uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tivolissa kannattaa ehdottomasti kyllä käydä uudelleen, jos Kööpenhaminaan suuntaat :) Norja oli minulle aivan uusi tuttavuus ja kiinnostus maata kohtaan on nyt entistäkin suurempi! Kiitos kommentista.

      Poista
  2. Moi Roope, kiva matkapostaus. Athenalla en koskaan itse matkustanut, mutta kerran sentään Kalypson päivävuorolla yhteen suuntaan Turusta Tukholmaan.

    Mietin myös, miten kysyisin tätä ilman että se ei kuulostaisi loukkaavalta, koska tarkoitus se ei missään nimessä ole! Mutta ilmeisesti olet kotoisin Ahvenanmaalta. Liittyykö tuo englanninkielen taidottomuus siihen, että saarella ei opeteta ko. kieltä, vai vain omaan kielipäähän? Kysyn, koska tämä kiinnostaa ihan vilpittömästi. Kielitaidollasi ei ole sinänsä väliä, itse taas olen aivan avuton ruotsin taidoiltani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! :)
      Valitettavasti tuo johtuu omasta kielipäästäni. Olen muuttanut aikaisemmin Ahvenanmaalle Manner-Suomesta. Ammattikoulun jälkeen en edes ole tarvinut juuri englantia, eli vähäinenkin taito on ruostunut. Käytän itse suulliseen kommunikointiin suomea, ruotsia ja eestiä.

      Poista
    2. Okei, kiitos vastauksesta kuitenkin. Ajattelin jo, että onko Ahvenanmaalla erilainen käytäntö tämän suhteen kuin mantereella.

      Poista
  3. Hei!
    Sattumalta löysin plogisi, joka vaikuttaa kiinnostavalta. Kiitos myös hyvästä ja ymmärtäväisestä palvelusta pari vuotta sitten Havs Viddenissä!

    VastaaPoista